Kaunon Hämärä

KTK-III


© tallin omaisuutta

RotuSuomenhevonen KasvattajaVRL-00583, Kaunovaara
Sukupuoli, säkäOri, 156 cm OmistajaOona VRL-11983
VäriRautias KoulutasoKoulupainotteinen, Vaativa B
Syntymäaika10.09.2015 (3v 01.11.2015) RekisterinumeroVH15-018-2266

Kaunon Hämärä on yleisesti kuvailtuna oikea herrasmieshevonen, jonka kanssa toimiminen on miellyttävää ja mutkatonta. Pienenä ekstraherkkuna ori tosin saattaa välillä luoda lisämaustetta ratsastushetkiin, sen hallitessa varsin hyvin pystyyn nousemisen ja tasajalkaloikkien jalon taidon.

Hoitotilanteissa suomenhevonen on mutkaton ja ystävällinen. Sen voi huoletta laittaa kuntoon vaikka ilman kiinnilaittoa, sillä se pysyy karsinassa lähinnä paikallaan, eikä tule häiritsemään hoitajansa tekemiä toimenpiteitä. Varustaessa Hämis on myöskin varsin mutkaton, sillä se ei ole moksiskaan kuolaimista tai satulavyön kiristämisestä. Taluttessa ori on yleensä ihan asiallinen, mutta joinakin harvinaisina päivinä se saattaa innostua esittelemään itseään, ja huutelemaan muille hevosille ilmoittaakseen olevansa paikalla. Jos ori alkaa esittää ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä on sille syytä muistuttaa, ettei tälläinen sovi silloin kun ollaan narun päässä ihmisen kanssa.

Ratsuna Hämis onkin sitten vähän mielenkiintoisempi tapaus. Se on perushommissa mukava ja helppo, mutta jokseenkin herkkä kouluhevonen. Kovat avut eivät siis tule kyseeseen, ja istunta-avut ovat valttia sen kanssa toimiessa. Sellainen pieni mutta tässä kaikessa on, että joissakin tilanteissa ori saattaa yrittää nousta pystyyn, tai tehdä ihmeellisiä ja kerrassaan erikoisia ylimääräisiä loikkia. Näitä tilanteita tulee eteen lähinnä kentällä ratsastaessa, kun ori ottaa ylimääräisiä kierroksia esimerkiksi muista hevosista, tai tuulisesta säästä. Tästä syystä ori ei ehkä ole aloittelijan ratsu, mutta kokenut ratsastaja pysyy kyllä helposti selässä myös näissä tilanteissa. Yleensä Hämis asettuu melko äkkiä, eikä se lähde kiikuttamaan ratsastajaansa sen enempää. Näiden tilanteiden jälkeen on tärkeää jatkaa työskentelyä, ja keksiä orille paljon aivokapasiteettia vaativia tehtäviä pitämään sen mielenkiinnon työskentelyssä.

Kisapaikoilla ori saattaa pitää hieman enemmän meteliä, mutta se haittaa onneksi lähinnä korvia. Sen huutelu kyllä yleensä loppuu siinä vaiheessa kun siirrytään verkkaan ja lähdetään tekemään ihan kunnon työskentelyä. Ori ei verryttelyssä onneksi ole moksiskaan tunnoksesta tai tuhinasta, vaan pystyy helposti keskittymään itse työskentelyyn. Kouluradalla se on asiallinen suorittaja, joka ei keksi ylimääräisiä lisämausteita. Kuljettaminen sujuu Hämiksen kanssa hyvin, jos sillä on rauhallinen matkustuskaveri. Ilman kaveria se saatta trailerissa ruveta pyörimään ja olemaan levoton, mutta kaksin se matkustaa rauhassa ja hiljaa. Myös lastaaminen sujuu mutkitta, eikä siitä aiheudu ylimääräistä työtä.

Sukutaulu

isä. Moon Humiseva
KTK-III, KV-I, SV-I
ii. Moon Haastava
KTK-II, KRJ-II
iii. Moon Hyytävä
iie. Moon Aamutuima
ie. Moon Illusionisti
KTK-III, SLA-I, YLA1, KRJ-I
iei. Moon Urbaani
iee. Moon Misteli
emä. Kaunon Tyttörukka
KTK-II, SV-III
ei. Kultakylän Fiilistelijä
KTK-II
eii. Haavelaakson Harmo
eie. Koivumäen Hissu
ee. Riiviöiden Ranttalityttö
KTK-II, KV-I, SV-I, EV-I
eei. Mörkövaaran Remupekka
eee. Suvannon Helmi

Jälkeläiset

    00.00.0000, o/t. Nimi (e. Nimi)

Kilpailut

KRJ, 42 sijoitusta
06.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 4/40
09.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 6/40
17.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 7/50
18.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 1/30
19.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 1/50
19.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 3/30
20.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/30
21.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/30
22.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 6/50
22.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 7/50
23.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 1/30
24.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/30
25.11.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/50
01.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/40
06.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 4/40
10.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 3/30
16.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/30
17.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/30
17.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 1/30
18.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 5/30
20.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 3/30
20.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 5/30
23.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/40
23.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 1/30
24.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 5/40
25.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/30
25.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/40
27.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 3/30
28.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 5/30
28.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/50
29.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 3/30
30.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 5/30
30.12.2015 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 1/30
03.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 2/30
04.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 3/30
08.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 3/30
11.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 4/30
13.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 3/30
18.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 5/30
18.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 6/40
19.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 4/40
20.01.2016 KRJ kouluratsastus - Vaativa B - 4/30

Päiväkirja